Aikuiset hyötyvät oppimisvaikeuden selvittämisestä. Oppimisen tueksi tarvitaan tietoa, keinoja ja kannustusta.
Hankkeen
palveluiden piiriin hakeutui yhteensä 180 asiakasta. Hieman alle puolet
asiakkaista osallistui useampaan kuin yhteen palveluun. Myös eri
alojen ammattilaisille on tarjottu koulutusta ja konsultaatiota.
Projektin
asiakkaista naisia oli 73 prosenttia, miehiä 27 prosenttia. Projektin asiakkaat olivat 16 - 63-vuotiaita keski-iän ollessa 37
vuotta.
Asiakkaiden koulutustausta oli moninainen. Ainoastaan peruskoulun suorittaneita
oli 25 prosenttia asiakkaista. Suurin osa asiakkaista oli työssäkäyviä
(41 %) ja opiskelijoita (31 %).
Oppimisen suhteen eniten suuria
vaikeuksia raportoitiin vieraissa kielissä ja muistamisessa. Näiden
lisäksi vaikeuksia koettiin kirjoittamisessa, keskittymisessä,
laskemisessa ja lukemisessa.
Oppimisvaikeuksien nähtiin
haittaavan eniten tiettyjen aineiden opiskelua (59 %) sekä
heikentävän yleisiä opiskelutaitoja (57 %). Työelämässä oppimisvaikeuden
koettiin häiritsevän tiettyjen työtehtävien suorittamista (62 %) sekä
yleistä työssä selviytymistä (26 %).
Puolet asiakkaista näki
oppimisvaikeuksien vaikuttaneen paljon omiin elämänvalintoihin.
Hankkeen palveluilta toivottiin eniten oppimisvaikeuden ja omien
oppimisvalmiuksien selvittämistä.
Palveluista saatu
asiakaspalaute oit hyvin myönteistä. Oppimisvaikeuden
selvittäminen toi monesti helpotusta ja selvitti vaihtoehtoja
tulevaisuudessa.
Kuntoutuksessa hyödyllisintä oli tieto oppimisvaikeuksista ja muistista sekä oppimista ja tiedonkäsittelyä helpottavat keinot. Myös kannustus ja tuki vertaisilta sekä ammattilaisilta oli tärkeää.
